Ei ne ymmärrä miltä se tuntuu et ne teki niin pahasti. Ne vaan nauraa " mulla oli ainaki iha hauskaa, ei se voi pahalta tuntua, pikku juttu" mut se ei oo. Siitä on jo kauan mut mietin sitä silti usein. En haluis muistella, mut aina se vaan vedetään uusiks esiin.
Antakaa jo olla. Mieleen palaa se tunne, ahdistus, pelko siitä illasta, kukaan ei sitä tunnetta voi tietää. Ne sanoo ymmärtävänsä mut ei ne ymmärrä. Silloin halusin juosta vaan karkuu, mahollisen kauas, unohtaa koko asia, mitään ei tapahtunu, vanhemmat ei saa koskaan tietää. Tiedättekö miltä tuntu mennä sinä yönä nukkuun, pelätä koko ajan sitä että ihmiset palaavat, kaikki alkaa alusta enkä ole kylliksi vahva estääkseni, suojelemaan omaani. Ei ette tiedä. Syytän siitä vieläkin itseäni ja vaikka nyt kätellään ja halataan, tiedän että silti vihaat minua, ette ymmärrä että se oli teidän päätös saapua ettekä voi syyttää muita kuin itseänne. " Näistä asioista ei sitten puhuta tämän jälkeen" ei tietenkään ja silti puhutaan paskaa kylillä. Ilkeitä katseita jo puolen vuoden ajan.
Riittää jo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti